FFO 2017

perjantaina, huhtikuuta 18, 2014

Kansainväliset kisat

SM-kisoihin on luvassa tällä kertaa myös kansainvälistä väriä. SM-titteleiden lisäksi kaikki kolme lajia suorittaneet ovat automaattisesti mukana kansainvälisessä sarjassa, jossa luvassa hienoja Muumi-palkintoja. Kansainvälisessä sarjassa kisataan siis kolmen lajin yhteistuloksen mukaan.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2014

Aloittelijat mukaan

Vuoden 2014 kisoissa on erityisesti huomioitu ensimmäistä kertaa kilpailuun osallistuvat. Osallistumista helpottamaan on luotu suomenkielinen sääntötiivistelmä ja osallistumismaksu ensikertalaisille on 0 e. Kilpaileminen voi olla vakamielistä ja tavoitteellista. Noh sellaisenaankin se voi olla tosi mukavaa ja rentouttavaa... ainakin minusta on. Kilpaileminen voi olla myös rentoa ja elämyksellistä. Vaikka homma voi vähän jännittääkin, onnistunut suoritus ja osallistumisen kokemus ovat huikeita muistoja.

Sääntötiivistelmä
Ilmoittautuminen